Valmennus varmistui!

Tänään on tullut vietettyä melkein koko päivä Hannan kanssa! (:
Kärkkäisellä kävimme ensin ostamassa minulle uudet ratsastushanskat sekä kävimme kahvilla, sieltä suuntasimme Hannan ja meidän kautta tallille koska Hannalla oli tänään ratsastustunti. Ennen  Hannan ratsastustuntia kävimme katsomassa Riiaa ja vein vähän omia kamoja sinne ettei tarvitse aina sahata talli-koti väliä. Riia jo nähtävästi tunnistaa minut sillä kun otin mopokypärän pois päästä ja huusin "Riia" samalla kun kävelin tarhaa kohti, riia hupsu alkoi vain hörisemään ja kävelemään kohti minua minkä aitojen sisällä pääsi, inana heppa (:


Sieltä suuntasimme Ratsutila lumolle, jossa Hannalla oli tunti.

Niin ja tosiaan tänään varmistui että saan osallistua Riian kanssa Susanna Kuparin kouluvalmennukseen 7.6 ! (:

First time

Huhheijaa mikä päivä ollu!

Aamulla tein lukion tehtäviä ja iltapäivällä viiden maissa suuntasin Tallille hoitamaan ja liikuttamaan Riian.
Tallilla siivosin karsinan, laitoin ruoat ja hain Riian sisälle harjausta varten. Menimme ratsastamaan ulkokentälle koska oli todella kaunis ilma (:
Siellä jo Emmi odottikin hänen hevosensa Tompan kanssa. Kävin alkukäynnit raviradan "parkkialueella" ja suuntasin sieltä sitten kentälle.
Työskentelin pääasiassa käynnissä ja ravissa taivutellen, väistöjä tehden ja askeleen pidennyksiä sekä lyhennyksiä tehden. Kokeilin vähän kaikenlaista koska ensimmäinen kerta kun menen ns. "virallisesti" Laukkaa otin pääty-ympyröille ja suorille, laukkaväistötkin kokeilin ja hyvin meni! Riia kuumui hieman laukassa yhdessä vaiheessa ja kulmat vaipuivat unholaan, mutta ei se mitään! Laukanvaihtoa kokeilin muutaman kerran kahdeksikolla, todella hyvin meni vaikka nämä olivat minun elämäni ensimmäiset laukanvaihdot^^
Kertakaikkisen hieno neiti ja meni mielestäni todella todella hyvin jo näin alussa, muutaman viikon päästä olemme varmaan paremmin tutustuneita toisiimme ja kommunikaatio alkaa toimimaan paremmin (: Koska pitäähän hevosenkin totutella uuteen ratsastajaan ja minun uuteen hevoseen allani.
Laukassa Riia veti muutamat pukit, mutta se aiheutti minulle vain naurukohtauksia koska minä en pienestä säikähdä :D Yhden hieman isommankin pukin neiti vetäisi miltei Emmin ja Tompan edessä, tiedä sitten meninkö hieman liian läheltä koska luulen että Riialle oma ns. "reviiri" on tärkeä. Niinhän se yleisimmin on että virheet ratsastuksessa johtuu ainoastaan ratsastajasta, sen minä olen huomannut ja tajunnut kauan aikaa sitten. Mitä sitä hevosta syyttämään koska oikea syy löytyy satulasta^^
Loppukäynnit taluttelin maasta käsin varikon ympäri ja kävin tallin takana sijaitsevalla "lentokentällä" taluttelemassa. Suuntasin sitten talliin ja tallista suuntasi omalle autolleen nainen ja hänen tyttärensä (?) sanoin heipat ja he tervehtivät takaisin ja nainen sanoi "Oli muuten todella hienon näköistä laukkatyöskentelyä tuolla kentällä" tuli outo tunne, koska ennen en ole muiden tuommosta kuullut sanovan. Sanoin kiitokset ja tokaisin "vaikka hieman kaahottelikin yhdessä vaiheessa" - hieman naureskellen.
Kun olin ottanut varusteet ja harjannut riian laitoin jalkoihin linimenttiä ja käytin Riiaa hieman tallin takana olevalla viheriöllä. Riia nautti kovasti! Lopuksi laitoin Riian karsinaan jossa riiaa odottikin jo ruoat jotka olin sinne jo aikaisemmin laitttanut. Vein vielä aamu-ja päiväheinät tarhan luokse ja täytin vesisaavin joka oli melkein tyhjä sekä kirjoitin Riian "liikuntapäiväkirjaan", sitten otin kimpsut ja kampsut ja suuntasin kotia päin (:

Riia oli rento ja kulki eteenpäin tahdikkaasti, olen hyvin tyytyväinen ja tästä on hyvä jatkaa! (:

Tuli hirveä romaani, tästä eteenpäin en varmaan ihan näin yksityiskohtaisesti kirjoita :'D

Suunnitelmissa olisi kysyä Riian omistajalta että pääsisinkö Susanna Kuparin kouluvalmennukseen 7.6.2012 eli se on viikon päästä Perjantaina.

Mutta nyt lopetan lörpötyksen ja palaan elokuvan katseluun Foxille, hyvät tiistai-illan/yön jatkot kaikille! (:

Unelmat on tehty toteutettaviksi!

Vielä sen verran että opiskelu on alkanut sujumaan ja lukion rästit on hyvällä mallilla! (:

Ja nyt taas ratsastus ja heppastelu palaa elämääni - aivan ihanaa!

Nimittäin löysin vuokrahevosen täältä Ylivieskasta! - Mikä tuuri
En ensin meinannut uskaltaa ottaa yhteyttä mutta onneksi Emmi sai pääni käännettyä ja olen siitä ikuisesti hänelle kiitollinen! Kiitos Emmi! <3

Eli kukako tämä ihana heppanen on, joka hurmasi sydämmeni?
No sehän on Kalvarija, tutummin Riia. Vielä en tammaa niin hyvin tunne että voisin tähän selittää luonteesta tms. niitä varmaan tulee kertoiltua tässä ajan mittaan, mutta ensinäkemältä voin sanoa sen että tosi symppis ja kiltti! Ja ollaan mietitty niin että vuokraus jatkuisi vielä kesän jälkeenkin, joten perhanan hyvältä kuullostaa! (:
 

Huomenna on ensimmäinen virallinen vuokrauskerta Riialla, rauhallisesti mennään ja totutellaan ja tutustutaan toisiimme paremmin - tämmöinen olisi suunnitelma (:

Tämä tuntuu vieläkin ihan uskomattomalta, koska olen katsonut Riiaa ja hänen omistajaansa vain kilpakentillä ja unelmoinut kuinka joku kaunis päivä saisin hoitaa, sekä ratsastaa tuolla hevosta ja uskoin että se jää vaan haaveeksi. Mutta tässä sitä nyt ollaan, unelmista totta ja olen niin pirun onnellinen! <3

Kuvia tulee kaiketi huomenna jos kerkeän nappailemaan! Alla vielä video Riiasta.
KALVARIJA ~ DREAMTALE

Kun ajatukset saavat selvennyksen, hymyyn suunpielet nousee!

Nonni tulihan se vihdoin! - Nimittäin kaikki on kääntynyt parhain päin talvesta ja keväästä, niiden vaikeiden aikojen jälkeen.

Minulla on nyt hyvä olla, olen saanut puhua ystävilleni ja vieläkin epäröin että olenko tuhlannut kaksi vuotta vain teeskentelemällä olevani onnellinen? Joskus tuntuu että porukka jossa liikun, ei tunnu oikealta. Kuin olisin aave joka seuraa niitä ihmisiä ja kuvittelee olevansa tärkeä muille. Muutos kai tässä on tehtävä, minun ole hyvä olla tässä - ahistaa aina olla ja en ole oma itseni heidän kanssaan.

Muistan kuinka viime kesänä minulla ja kaverillani oli riita - joka johtui minun töppäyksestä, jota en oikeasti muista! mitä nyt liikaa maistellut ja sanoo mitä sattuu. Mutta kuitenkin siitä tuli melkein koko kesän ajan jatkuva riita ja kun tämä neitokainen suuttui minulle niin selkänsä käänsi minulle myöskin muut porukkamme jäsenet - mietin vain, ovatko he oikeita ystäviä jos he tekevät noin? Kaksi eivät kääntäneet selkäänsä, muut kyllä.

Olen alkanut miettimään että olenko oikeasti vain luullut että he ovat aitoja ystäviäni...Ja olenko vasta nyt hoksannut että ketkä ovat oikeita ystäviäni.

Ne, joiden luulen olevani oikeita ystäviäni, pelastivat minut viimekesänä yksinäisyydeltä. Ottivat porukkaansa ja vietimme todella hauskaa aikaa, en unohda sitä koskaan.

Kun saimme kaverini kanssa sovittua, tein väärin kun jätin nämä minun pelastaneet ystävät varjoon - kadun sitä aivan järkyttävästi! Minua on vaivannut se, että toivottavasti he eivät kuvittele että minä vain käytin heitä varaystävinä sen ihanan hetken ajan. En todellakaan, nimittäin kaipaan siihen porukkaan edelleen!

Vasta nyt sunnuntaina sain suuni auki ja sanoin yhdelle tuosta porukan jäsenestä mitä tunnen ja mitä kadun. Yllätyin posivtiivisesti kun hän sanoi että olen tervetullut porukkaan ja että kyllä muutkin minut siihen hyväksyisi uudelleen - ja pysyvästi! Hän jopa kysyi poikaystävältään että "Eikö Miia olekkin aina tervetullut meidän mukaan?" Joka vastasi "Tottakai!" Minulle tuli helpottunut olo, koska tätä olen kaivannut. En jaksa enään esittää ja olla tossutettavana. Haluan että ystäväni ymmärtää että minulla on koulu ja harrastuksia eivätkä he painosta minua mihinkään.

~ Miia
 

"Reinot, mun pakokeinot"

Hehe...vähän jäänyt taas tämä kirjoittelu.

Mutta koska ei ole oikein ollut kirjoiteltavaa niinniin..

Tässä elämää talsittu eteenpäin, kaikki suhkot ok. Alkaa kesälomakin 1½ viikon päästä! Jeejee!

Kesätöitä en ole hakenut edes, mutta uskon että saan rakennushommia kesäksi. Meidän mökkihän tuhoutui kesä taakseppäin olevassa myräkässä, onneksi sauna säilyi ehjänä. Joten nyt on ollut suunnitteilla uuden mökin rakennus, pitäisi tässä joku päivä mennä äidin, tädin ja mummon kanssa valitsemaan mökki jonka rakennutamme. Äitiä vain ärsyttää se ettei mummo ota kuuleviin korviinsa että minäkin voisin rakentaa mökkiä, mummo on sanonut että sisustaminen jää sitten minun ja tätini harteille. Ärsyttäähän se toki kun on tämmöisellä alalla eikä edes mummo usko minuun, mutta kyllä tädin kihlattuun voi luottaa. Kokemustahan minunkin pitäisi saada! Noh, se jää nähtäväksi miten käy. Äiti kyllä aikoi vielä taistella mummon kanssa siitä että minäkin saisin rakentaa (:

Taas olen löytänyt innostukseni tuohon piirtämiseen, onneksi. Se saa ajatukset muualle ihan samalla tavalla kuin urheilu. Juoksemisessa on ollut tauko, sillä en ole pystynyt juoksemaan noilla kengillä. Pistää jalat suoraansanoen paskoiksi, siksi odotankin että veljeni tulee käymään niin menemme ostamaan kunnon juoksukengät (: Polvikin reistaillut tuossa vähän aikaa, varsinkin kun pyöräilin perjantaina 70km piippolasta ylivieskaan. Sama polvi jota on tullut telottua hepastelussa useamman kerran, osunut estetolppiin kun hevonen on mennyt liian läheltä ja onhan sitä muutaman kerran heppa jyrännyt päältä ja muutenkin polveani kolautellut, nyt vasta reistailee, mutta suomalaisella sisulla eteenpäin! minuahan ei lääkäriin hevillä saa, pitäisi olla kuoleman partaalla että minä suostuisin lääkäriin menemään^^

Hevostelukin on jäänyt vain hoitamisen tasolle, pitäisi alkaa taas ratsastelemaan koska tulen hulluksi jos en saa olla hevosten kanssa ja koska en ole 4 kk edes ratsastanut - järkyttävää. Noh, jospa sitä tässä kesällä alkaisi taas pyörimään heppastelunkin parissa kun suurin osa asioista on reilassa (:

Kaikesta selvitään - se on elämää

Ompas taas ollu potsausideat vähissä, damn.

No joka tapauksessa - Mitä elämääni kuuluu?

Jos suoraan sanon, niin perkeleen hyvää - kylläkyllä.
 

Vielä opiskelujutut pitäisi selvitellä ja laittaa järkkään, sitten tämä romahduskausi on varmaankin ohi. Nyt kun saanu ajatukset setvittyä ja muutenkin (:

Tänään olisi tarkoitus tehdä psykan tehtäviä, käydä juoksemassa, tehdä lumityöt ja käydä anetella kahvilla. kello puoli kuusi illalla.
Nooh, jos tästä kohta lumitöitä tekeen ja siitä juokseen (:

Ensiviikon perjantaille olisi tarkoitus varata parturiaika ja tehdä kunnon sävymuutos hiuksiin, leikkauskin pikkasen erilaiseksi - sävyt ja muut jääköön vielä salaisuudeksi :p

Niin ja joo, ensviikon perjantaina on Iran vanhojentanssit (: Kappas vaan uusilla hiuksilla sinne sitte ja mekkokin tuli löydettyä kk etsinnän jälkeen ja ihan viimetipassa, myyjä sanoi (postitilaus) että kerkeää perjantaiksi, huhhu (:
Ira uhkas et hakee mua ja meitä muita paavoja (outi, emmi ja emppu) tanssimaan! Sanoin että eheei, ei minun tanssimisesta tule mitään, sen on muutama osapuoli jo huomannutkin ;D 

Tässäpä se mekko, oli vaan törkeen ihana ja vaan 55€ O.o

Zajajajaja - minäpä suuntailen lumikolan kanssa painimatsia vetämään ja sitten juoksemaan - menisköhän jo se 10km - 8km sijaan ;P

Pro-Mia = Minun oireeni

 

Kysympä vain itseltäni; Haluanko tällaista? (enää) - EN!

Eli jos joku ei tiedä mitä Pro-Mia tarkoittaa, niin minäpä selvennän.


Pro-Mia= Ihminen, jolle bulimia ei ole sairaus vaan elämäntapa. Pro-mian mielestä bulimia voi kuulua normaaliin elämään. Oksentaminen ja ahmiminen on osa päivittäistä rutiinia.

Minun osaltani kerron sen verran, että ennen se oli tämmöistä. Minulla ei oireet ihan niin pahaksi ole tässä about vuoden aikana mennyt, että noita karvoja olisi alkanut kasvamaan. Samoin viiltely jäi touko-kesäkuussa pois kuvioista. Eikä ahmimiskohtauksia ole ollut syksyn jälkeen. Oksentelua vain, jopa normaalikokoisten ruokamäärien jälkeen. Mutta syyllisyyden, yksinäisyyden tunne, oksentelu ja täydellisen kropan tavoittelu on ollut minulle arkipäivää. Lokakuussa sain sen hetkeksi pois, mutta joulukuussa se palasi takaisin romahdukseni myötä. Romahdukseeni kuului monta syytä, pääasiassa rakkaan menettäminen. Mutta en syyllistä ketään, se on minun oma vikani miten itseni tähän päästin ja kuinka kuukauden päivät olin sanomatta kenellekkään mitään. Tuntui vain siltä, että kaikki onnellisuuteni hävisi silloin. Kaikki asiat ja se ihminen, kenet olin saanut vierelleni, olin kerrankin rakastunut todellisesti enkä leikisti. Sen menettäminen sattuu paljon, vaikka ihmettelin itsekkin suuresti miten niin paljon voi satuttaa vaikkei edes kauaa yhdessä oltu. Se tuntui samalta, kuin joku perheenjäsen olisi kuollut. Jokin sisälläni kuoli, oliko se rakkaus? luottamus miehiin? vai jotain muuta?

Joka tapauksessa, siitä pääsee yli. Aikaahan se vaatii, sillä se ei ole niin helppoa miltä kuullostaa "Älä vaan työnnä niitä sormia sinne kurkkuun, yksinkertaista" Ei se mene niin. Itse pystynyt nyt olemaan 6 päivää oksentamatta yhtään mitään, se on jo aikamoinen saavutus - kyllä, olen ylpeä itsestäni. Urheilun ilon olen saanut takaisin, olen paljon positiivisempi ja pirteämpi nykyään (: Jotkut ihmiset väittävät että urheilu on minulle pakkopullaa - Käyn salilla ja sen päälle juoksemassa 8 km lenkin keviästi. Mutta rakastan liikuntaa - ei se ole pakkopullaa, minä vain pidän siitä niin paljon! Ja ihminen, joka rakastaa liikuntaa - Älä koskaan ota sitä iloa häneltä pois.

Toissapäivänä huomasin, että omistan sellaista jota en koskaan uskonut omistavani tai edes saavani. - ITSETUNTO! Tajusin, että ei jumalauta. Millainen olin ennen ja millainen nyt, Hyväksyin itseni paremmin ja olen paremmin sujut itseni kanssa, luotan itseeni, uskon että ajan mittaan opin rakastamaan jopa hitusen itseäni.

Katso peiliin. - Se henkilö, joka sinua sieltä takaisin katsoo, tarvitsee sinua enemmän kuin kukaan muu. Se henkilö haluaa että hyväksyt itsesi, että näet kokonaisuuden, sen kauneuden/komeuden joka peilikuvana sinulle heijastaa. Usko itseesi, rakasta itseäsi niinkuin haluaisit muidenkin sinua rakastavan. Sillä pääsee pitkälle, älä tee sitä virhettä jonka minä tein. - sillä voi menettää elämänsä tärkeimmät hetket & asiat. - SINÄ olet kaunis!


LMFAO - Sexy and i know it!

Viikonloput kaikille! (:

P.s: you are sexy and you know it ;p